Piir Piir Piir

Pari viikkoa sitten eräs Facebook-kaverini laitoi viestiä -kuten muutama muu sitä ennenkin-, että olenko mie ihan hullu, kun julkaisen piirroksiani siellä.
En mie ihan tyystin ajattelematta niitä alkanu sinne tietty muinoin lataamaan. Ajattelin vaan lähinnä, että onhan kaikessa riskinsä. Enkäpä mie nyt niin mahoton taituri ole, että jos joku saa inspiksiä minun kuvista, niin sehän on vaan mieletön kohteliaisuus :)

Ja olen mie täs matkan varrella bongannut muutamia kuvia, joista vois erinäisistä syistä johtuen nähdä lähteneen inspikset minun tekemistä. Oikeestaan se yllätti vähän ittenikin, kun tuli vaan semmonen hassu hymy naamalle ja ääneen "wau". Se on ihan oikeasti iso kohteliaisuus, jos joku saa jotain sillain irti ja lähtee toteuttamaan.
Mulle itselleni suurimpia inspisten aiheuttajia ja ihailun kohteita on mm. Saini Salonen ja Marjatta Metsovaara. Voisin tuijotella Esim. Sainin Mykerö-verhoa tuntikausia.. ja olen tuijotellutkin!

Tässä muutamassa viikossa on muuten alkanut tapahtumaan paljon. Suoraan sanottuna ryskäämällä :D

Pop Poro tuli maailmaan Majapuun toimesta muutama viikko takaperin ja sen jälkeen yhtäkkiä Verson Puoti ja Pehemiä varasivat useampia kuoseja tulemaan kesäksi kankaisiin. Mie olen riemuillu täällä yksin ja ipanoitten ja isännän kans ihan hippishei pitkin hirsiä!

Opintojen suhteen kuuluu hyvää, vaikka omat odotukset tässä aikapulassa on olleet matalalla. Tuotteistamisen tehtävä meni läpi, vaikkakin ihan karmeena raakileena sen jouduin palauttamaan.
Että tässä mie nyt taiteilen kahden vaiheilla: En haluais ottaa itteäni ja tätä juttuani niin tuhottoman vakavasti, mutta ajanmittaan se vakavuusaste syvenee siitä huolimatta koko ajan.
Mie niin haluan tehdä oman tieni. Nähdä miten unelma lähtisi toteutumaan.  Jos mie en tätä yrittäisi, niin katuisin varmasti sitten ysikymppisenä trampalla pomppiessani. That`s a fact.

Tuo Kukkopilli kuva on jo useamman vuoden ikäinen. Me tässä alkuviikon sairastuvalla väritettiin niitä lasten kanssa ja tuossa esillä on nyt kolme niistä.
Lapsilla on muuten niin mahtis rajut värisilmät, että wuhuu! Sähkönsinistä, kirkuvan punaista, keltaista ja pinkkiä. Mielettömiä migreenikuvia, silmät pamauttavia kontrasteja ja -kuten kerrottua- sinivoittoiset mulle jopa ahdistavia :D

Mutta hei. Tässä olisi työnimellä "Viktor ja Hector" kulkevat soittoniekat. Hatara muistikuva on, että tämmöisiä oli jossakin laulukirjassa 80-luvulla koulussa ja kokeilin saada muistikuvaa ulos. Mutta siihempä se vähänku jäikin.

 

Näitä pitempään työstettäviä kavereita on alkanu ilmaantumaan viime aikoina enemmän. Se on yleensä harvinaista tuolle pääkopalle, joka myrskyjen aikaan suoltaa kuvia sitä tahtia, ettei vanhoja juuri jouda jäädä ihmettelemään.

Silläki on -ohimennenmainiten- puolensa; joskus niihin vanhoihin palaaminen on lähes tuskallista.

                                     (Mitä mie noille pojille keksisin lisää?) 

 

Mikä sitä sitten vaivaa?

Se, etten mie hallitse sitä käytännössä mitenkään. Mielikuvitus mikä tuolla elää, on oma elementtinsä. Minun tahdonvoimalla sitä ei määräillä, vaan tämä ruumis käsineen roikkuu sen perässä kansankiälisesti sanottuna kuus-nolla. 

Onhan se tavallaan hauskaa. Ylifokusoituu niin, että ajan- ja paikantaju katoaa. Mie nautin siitä hirveästi. 

Hyvää musiikkia taustalla, joskus pelkkä hiljaisuus. Kuppi murukahvia ja levy Dammenbergin maidotonta toffeesuklaata.. MmM! Ja niitä aikoja, kun ei ehdi ees kahvia keittämään. Tai hakea koko levyä kaapista :D

Toisaalta se nurja puoli: Kun inspimyrsky jyllää, on inhottavaa repiä se keskeytymään arkiasioiden tai muun maallisen homman takia.

Tänäkeväänä auringolla tuntuu olleen edellisvuosia suurempi vaikutus tekemiseen. Mie olen vieläki ihan pöllämystyny! Kun ennen -ja vieläki juu- olen tykännyt syksyn ja talven harmaudesta ja pimeydestä, niin nytkö se on kääntynyt päin vastoin, täh? 

Kumpa se säilyis tasapainossa. Pimeydellä ja valolla on molemmilla mielikvuitukseen oma vaikutuksensa ja oishan niistä mukavaa saaha pitää kiinni :)