https://www.facebook.com/milonahellapuusadekallio

Sunday 16 March 2014

Uunipuu. Hellapuu. Puusavotta. Puita.

Se saatiin lauantaina päätökseen. Miehet kaatoi puut, toivat pöllit pihaan ja sitten mie pääsin mukaan vauhtiin :)




 Toisen traktorin perässä oli klapileikkuri ja se hirvijän kokoinen terähän  jyrsäisee niin nätisti metriset neljäsosat oikeeseen pituuteen.




 Iso liukuhihna hajosi. En kerinny kuvaa saamaan. Mutta onneksi se katastroohvi tapahtui vasta loppumetreillä, kun liiteri oli jo yli puoliks täynnä. Meinaan sen klapien nakkelu tuolla sisällä paikasta x paikaan y on raskain osuus koko hommasta!

 Joten mie puuhastin siis eniten tämän koneen kanssa. Isoimmat pöllit ei tällä elomassalla nouse, mutta keskikokoiset jo hyvin. Tukkikoukku on ihan ehoton apuväline, se säästää ranteita ja paljon :)

 

On se niin kaunis näky.

 



Taisin vissiin jo joskus paljastaakin, etten harrasta mitään liikuntaa? No niinhän se joka tapauksessa on. Ja vaikka mie tuossa savotan aikana muistinkin pitkästä aikaa miltä se "rush" tuntuu, kun painaa menemään oikein olan takaa, niin siltikään en saa käsiini enkä kosketuksiin sitä, miksi sen saman fiiliksen saisi juoksemalla ympäriinsä ilman päämäärää. Siis vain siksi, että nostaisi kuntoaan :D No way!

Rehkiminen pitää näkyä käsien kautta jotenkin. Sillä on valtaisa merkitys motivaattorina. Kroppahan tuossa lähinnä roikkuu menossa mukana, joten en osaa ajatellakaan, että minun pitäs sen eteen tehdä jotain esimerkiksi salilla puuskuttaen.

Mutta laitetaas vielä vähän puisevaa asiaa, nyt kun aihees ollaan.
Kun mie tykkään puusta.


Mökkirukkahan on maalia vailla edelleen. Muutamia koetilkkuja on länsiseinällä testattuna ja eip, sävy oli väärä. Mie nääs laskin, että kun niin kovasti varottelivat maalaamasta suoraan vanhan mullan päälle, niin laitetaan sitten se tummempi sävy punaista ja keltaisuus ei puske läpi niin pahoin.
No toisin kävi! Jos Falunilla tämän mökin maalaa, niin synkempää tölliä saa hakkee ihan urakalla.

Mutta siis tämmöinen haalistunu reppana tämä nyt edelleen on. Ruma ko mikä, kun rehellisiä ollaan. Minusta keltamulta ei ikäänny kauniisti.


Toinen ois, että raapis loputkin maalit veks niin hyvin kun kykenee ja jättäis harmaaksi. Vuorilaudat on melkein kaikki jo alla harmaina ja se ois oikeestaan se minun haaveväri tälle alkujaankin.



Punamulta ikääntyy maaleista silti kauneimmin.  Yhtään en tiedä kuinka kauan on aikaa, kun pikku-aitta on maalattu, mutta se on niin suloinen.



Punamultaa, öljyvalkoista ja mitähän tuo musta on, millä ulko-ovet siitä on vedetty? Joka tapauksessa Hurmaavaa miten se haalistuma on lähteny kehittymään.


 Tiilirakennuksessa (ent.maakellari- ja agrekaatti-rakennus) on myös kas näitä mustalla alkujaan maalattuja ovia. Rakastan niitä :D



 Sitten mie jäin vielä miettimään ruminta puupintaa mitä olisi. Mänty.
Komea puu, mutta läheltä katsottuna ja kosketeltuna ihan kamala! Mutta sitten se sen tuoksu. Pikkumettästä kaatui yksi satavuotias mänty ja kävin nuuskimassa sitä pöllikasan hajua moneen kertaan. Se tuoksu nappaa mukaansa johkin metsämailmaan ihan omalla tavallaan.



Puutavarana mänty on silti semmoisenaan yhtä kamala, kun kokonaisenakin. Saa kait siitä oksatonta ja siistiäkin, mutta mie tarkotan nyt näitä esim. valmisleikatuista paloista mitä rautakaupat myy. Hyi olkoon. Maaliakin saa tuhraa päälle litroittain, että tekstuuri peittyy.


Mutta se savotta on nyt ohi ja seuraava eessä omaan liiteriin taas vuoden-kahden kuluttua.

Jos totta puhutaan, niin mie tekisin savottaa joka päivä pari tuntia hirveän mielelläni. Ollappa joku klapifirma tästä lähistöltä, niin hakisin kyllä hommiin :)

Nyt pääsee joka tapauksessa taas keskittymään luovaan puuhaan.
Se, ettei kannata ompelukoneelle mennä suoraan savotan päälle osottautui tosiasiaksi perjantaina, kun omeplin ekaa kertaa sormeeni oikein kunnon hunajakenno-tikkiä. Sitä falsetin korkeutta en käsitä vieläkään. Se korkein veisu ever lähti _minusta_. Korvat aukesi lukosta vasta seuraavana päivänä! :D

No comments:

Post a Comment